TR 10 Plevna, Vanha Kutomo
![]() |
1877 Georg Cunliffe ja F.L Calonius
1935 -1950 Finlaysonin insinöörikonttori
1999 Arkkitehtikonttori Petri Pussinen peruskorjaus
1877 rakennettu Plevna on historiallisesti merkittävä paikka. Siellä sytytettiin ensimmäisenä Pohjoismaissa 1882 Thomas Alva Edisonin keksimä hehkulamppu.
Plevna oli aikansa suurin kutomosali Pohjoismaissa. Plevnaan mahtui 1200 kutomakonetta.
Plevna on historiallisesti merkittävä paikka. Siellä sytytettiin ensimmäisenä Pohjoismaissa 1882 Thomas Alva Edisonin keksimä hehkulamppu.
Plevna nousi halkovarastona toimivalle tontille Katuvapriikin (TR 7) länsipuolelle. Halkovaraston siirtämisen yhteydessä tehdasalueelle rakennettiin pienoisjunaverkosto. Plevna rakennettiin yhteen tasoon. Sen tehdassalissa käytettiin ensimmäistä kertaa Suomessa ns. sahakattoa. Plevna on todennäköisesti ensimmäinen Finlaysonin tehdasalueen punatiiliseksi jätetty tehdasrakennus. Seinät olivat ikkunattomat, sillä valoa saatiin saliin pohjoiseen suuntautuvista kattoikkunoista.
Plevnan alkuperäisestä rakenteesta on jäljellä lähinnä ulkoseinät. 1935 kellarikerroksen eteläpäätä syvennettiin ja puiset rakenteet muutettiin teräsbetoniksi. Samalla Satakunnankadun puolen ikkunoita suurennettiin. Vuosina 1949-50 pohjoispäähän rakennettiin kellari ja sinne sijoitettiin modernit sosiaalitilat. Tehtaan satulakatto ja sitä kannatelleet valurautapilarit purettiin 1973 ja korvattiin betonipilareilla ja teräsrunkoisella loivalla harjakatolla.
Nimensä Plevna on saanut eräästä Balkanin sodan taistelusta, jossa oli mukana myös Finlaysonin puuvillatehtaan poikia.
Nykyään Plevnan tiloissa toimii panimoravintola, moderni elokuvakeskus sekä P-Plevna pysäköintitalo.
lähde: Panimoravintola Plevna: Arja Oinonen puh. 040 522 0970, Työväen keskusmuseo: Minna Karhunsaari puh. 03 253 8800,
Lasse Kosunen, Finlaysonin tehdasalue Tampereella. Rakennuskanta -historia ja tulevaisuus.
